Text Size
TYHY/TYKY-päiviin pystyn tarjoamaan monenlaista toimintaa. Yleensä TYHY-päivät ovat olleet toiminnallisia, perustuen erilaisiin pienryhmissä tehtyihin rasti tehtäviin. Rastien aiheet voivat vaihdella leikkimielisestä fyysisestä tehtävästä luovan ilmaisun harjoituksiin.
TYHY-päivän voi toteuttaa myös pelkästään esiintymistaidon ja luovanilmaisun harjoitusten pohjalta.
Esimerkkejä

 

 

 

 

Olen toiminut vuodesta 2000 lähtien TYHY- vastaavana, Kellokosken sairaalassa omassa yksikössäni. Olen vuosittain järjestänyt 1-2 TYHY päivää. Olen lisäksi vuodesta 1993 lähtien ollut mukana teatteritoiminnassa, ohjannut Draamakurssien joitakin osioita sekä suunnitellut ja ohjannut näytelmiin tansseja. Noin 10 vuotta toimin kerhonohjaajana nuorten avoimessa toiminnallisessa kerhossa. Lisäksi olen toiminut useiden vuosien ajan nuorten leireillä ohjajana järjestäen leirien aikana elämyksellistä toimintaa toiminnallisten rastien ja iltaohjelmien muodossa.

.

Ole yhteydessä ja tiedustele eri vaihtoehtoja.


SaiRak oppimisympäristö

Kouluspalvelut ovat uudistuneet verkkoaikaan.

Kurssien käyttöön on avattu MOODLE- oppimisympäristö.

Oppimisympäristön on tarkoitus helpottaa kurssimateriaalin jakamista sekä mahdollistaa kurssilaisten keskinäiset keskustelut.

MOODLEEN

Yhteistyötä

SaiRak on aloittamassa yhteistyön Erämatkat Oy:n kanssa.

Suunittelemme koulutuspaketteja erähenkiseen tyyliin.

Nuti elämyksellisistä koulutuksista nuotion ääressä auringon laiskiessa horisonttiin.

Harjoittele esiintymistaitoja tai ryhmätyötaitoja kauniin luonnon ympäröimänä.

Haastavasti käyttäytyviä asiakkaita? Rentoudu luonnossa ja opettele kohtaamaan haastavasti/aggressiivisesti käyttäytyviä asiakkaita.

Erämatkat oy