Mika Valtonen 

Sairaanhoitaja / toimitusjohtaja 

+358 440 322 897

mika.valtonen@sairak.com

Vastaava sairaanhoitaja koko yrityksen toimialueella.

Erityisosaamisena sisätaudit, psykiatria. VETH-kouluttaja


Olen valmistunut sairaanhoitajaksi vuonna 2000. Työn ohessa olen syventänyt tietojani kurssien ja lisäopintojen avulla. Olen mm. suorittanut perhehoitotyön kurssin, MAPA-kouluttaja opinnot ja vuosittain olen käynyt myös lyhyillä kursseilla mm. psykiatriaan, sisätauteihin, Gastroenterologiaan ja kivunhoitoon liittyen.

Luottamustoimista ja vapaaehtoistyöstä minulla on myös paljon kokemusta. Seurakunnassa olen vetänyt erilaisia nuorten ryhmiä ja nykyisin toimin kirkkovaltuutettuna. Olen suorittanut partiojohtajakoulutuksen ja toimin aktiivisesti partiossa. Olen ollut useilla leireillä ja retkillä ensiapu ja turvallisuusvastaava. Olen myös suunnitellut useiden leirejen ohjelmia ja ollut kahden leirin leirinjohtaja. Olen ollut vuodesta 1992 lähtien mukana teatteritoiminnassa ja vuodesta 2006 olen osallistunut ajoittain draamakurssien ja näytelmien ohjaustyöhön. Erilaisten leiri, retki ja teatterinohjaustehtävien vuoksi minulle on kertynyt laaja kokemus ohjelmallisten tapahtumien suunnittelusta ja toteutuksesta.

Työhistoria:

Olen vuoden 2001 alusta aloittanut vakituisen työn Kellokosken sairaalassa akuuttipsykiatriassa, työkokemusta on myös hieman lastenpsykiatriasta. Opiskeluaikana ja kellokoskella työskennellessäni tein sijaisuuksia huumehoitoyksikössä Espoossa. Suunnilleen 8 vuotta olen ollut vakituisessa työsuhteessa Hyvinkään sairaalan sisätautiosastolla. Yrittäjänä olen ollut vuodesta 2006 lähtien.

Kokemusta on myös rakennustöistä ja yhdistelmäajoneuvon kuljettamisesta